Ernestin näky

Ernest Kymäläinen tuijotti ympärilleen. Mihin olikaan joutunut. Ilmeisesti hänelle oli annettu aivan väärä osoite. Hän oli lähtenyt viemään mopollaan pizzaa ja oli tupsahtanut yhtäkkiä tänne sisätiloihin.
Kaikkialla oli pöytiä täynnä epämääräistä porukkaa. Ellei hän oikein väärin nähnyt tuossa toikkaroi ohitse aivan Freddy Mercuryn näköinen miekkonen ilmeisen hulppeassa laitamyötäisessä baaritiskille ja tuolla,,,,,,, siellähän istui John Lennon pyöreät silmälasit nenällään, vanha landola sylissään, hyräillen jotakin käsittämättömältä kuulostavaa psykedeelistä riimittelyä George Harrison seuranaan.
Ernest Kymäläinen uskaltautui sisemmäs tähän savuiseen huoneeseen. Kyllä hän aivan oikein näki. Tuolla, tuolla, tuollahan oli itse Elvis Presley hapsutakissa ja leveälahkeisissa housuissaan. Olipa hyväkuntoisen näköinen juippi viime vuosituhannella kuolleeksi. Samassa porukassa oli joitain muitaki tutulta näyttäviä heppuja. Stetsoni takaraivolla joku miekkonen mustissa, kitara nojaten pöydänreunaan,,, sehän oli Johnny Cash..
Kukahan tuo kikkarapää oli Cashin vieressään, samoin mustissa, musta lierihattu päässään? Ernest tunsi hänet heti kun hän nousi kiljahtaen ja pyörähtäen varpaillaan toinen käsi munissa. Sehän oli Michael Jackson. Naurunremakan saattelemana Michael suuntasi moonwalkeria kävellen tiskille tekemään uutta tilausta. Kyllähän sinne nyt olisi päässyt vähän normaalimminkin, mutta showmies on aina showmies.
Savuisessa nurkassa kuului jostain pöydästä selvää suomenkieltä. Ketähän ne,,,,? Siellähän oli istuskelemassa Juice Leskinen aikamoisen kaverilauman kanssa. Naurun remakka kantautui aina välillä ilmoille. Pöytä oli täynnä olutpulloja ja ilma sakeana tupakansavusta. Ei voinut olla totta, siellähän oli Junnu Vainio, Olavi Virta, Palle ja kaikki muutkin suomen aikojen saatossa edesmenneet kuuluisuudet. Vitsit singahtelivat sinne tänne ja meno oli mieletöntä, aina välillä laulaa lurauteltiinkin. Täällä ei kai enää tarvinnut välittää maksasta eikä muistakaan elimistä.
Mikähän tämäkin paikka oli? Hän ei nyt varmasti ollut aivan järjissään. Nämähän oli kuolleita juippeja kaikki tyynni. Oliko hänkin kuollut?
Ei voinut olla. Hän Ernest, aivan tavallinen nuorukainen. Ainakin hän oli tullut aivan väärään paikkaan. Täällä oli vaan kuuluisuuksia. Tämä taisi olla taivaallinen poppariklubi. Olihan Ernest aikamoinen musiikin suurkuluttaja, mttei tämä nyt oikein tuntunut oikealta paikalta.

- Ernest, sattuiko sinuun? Ernest, älä nyt kuole siihen! Ernest, herätys!
Ernest kuuli jostain kaukaa jonkun huutelevan. Hän makasi asfaltilla, mopo oli kuorma auton takapyörän alla liiskautuneena. Kuin ihmeen kautta hän oli lennähtänyt pyörän päältä ja iskeytynyt katuun pelastautuen jäämästä takapyörien alle.
Hän havahtui takaisin arkipäivään kun hänet nostettiin paareille ja ambulanssiin, mutta tuota äskeistä näkyään hän ei koko loppuelämänsä aikana pystynyt unohtamaan.