Kesäkurpitsa Kaunonen, linnunpelätti
luojansa armottomasta armosta, istuskeli laajalla laakealla
juustosiivulla raapien karvaisia vihreitä sääriään. Raaka tuuli
silpoi ympärillä olevia kuusia heitellen niiden punaisia kukkasia
kurpitsan kutreille. Kelmeää valoa ympärilleen suitsuttava pyöreä
neonvaloputki kuin ilkkuen kiersi valosuihkunsa syrjään kurpitsan
kohdalla jättäen sen synkeään auringonvaloon.
Pari valkoista varista istuskeli
tupakki hampaissaan läheisessä pystyyn kuivaneessa alkemistin
takissa tutkiskellen suurennuslasin läpi laitumella käyskentelevää
täplikästä norsua turisten samalla mietteliäinä ihmetellen mikä
ihmeen koppakuoriainen tuokin oikein oli.
Turpeiden varjosta kömpi esiin olio
joka näytti ihan sarvikuonokkaalta paitsi että sen selässä näytti
olevan sinko jolla se täräytti täplikkään norsun nurin. Suolisti
sen kätevästi kynäveitsellään ja tunki paloittelemansa lihat
siniseen muovikassiin poistuen paikalta jättäen luut varpusten ja
muiden petolintujen murskattavaksi.
Tyylikkäässä tuulipuvussa saapui
paikalle kirahvi. Kaula solmussa siksi, että oli vähän erehtynyt
kravatin ja kaulan suhteen. Se katseli ylhäisestä yksinäisyydestään
alas maan kamaralle. Huomasi samassa kesäkurpitsa Kaunosen jolta
tempaisi juuston alta makoisiin suihinsa. Siinä sivussa myös
kesäkurpitsa hävisi näkyvästä maailmankaikkeudesta suoliston
syövereihin tullakseen jossain vaiheessa jälleen esille muotoaan
täysin muuttaneena.
Sivustalla punaisen verhon takana
supisivat pari supikoiraa toisilleen politiikkaa puhellen. Jo
verhosta voi päätellä mitä aatetta siellä ylistettiin. Verhon
reiästä heitä seurasi lihaksikas simpanssi naama värjättynä
savella parin panosvyön roikkuessa hartioilla. Häntä kutsuttiin
Xamboksi koska Rambo nimi oli jo patentoitu elokuvatuotannon
palvelukseen. Hypistellen kourissaan kahta konekivääriä hän
syöksyi esiin ja suolasi sopulit siihen paikkaan. Suolasi siksi,
koska ei ollut saanut kaupasta muuta kuin suolapanoksia panosten
ostoluvan puutteen vuoksi. Moitiskellen itseään liikasuolauksesta
Xambo jätti ylisuolatut ruhot jälkeensä ja poistui takavasemmalle
kevein tanssiaskelin.
Kirahvikin poistui paikalta paukkeen
hiukan säikäyttämänä kevyttä kiitolaukkaa päinvastaiseen
suuntaan hiukan omituisesti epävarmoin askelin. Ilmeisesti ei
suuntavaisto ja tasapainoelimet oikein toimineet kaulasolmun vuoksi,
mutta se kuitenkin selvisi turvaan kaadettuaan pari avustuslastissa
olevaa rekkaa ja panssariajoneuvon joka oli juuri valmistautumassa
avustuslähetysten evakuointiin omiin tarkoituksiinsa.
Tuuli nousi ja pyyhkäisi luonnon
hulmuavassa helmassa tapahtuneet tapahtumat pois tästä tietoisuuden
totisesta historiikista peittäen kaiken sumuna leviävän hiekan
alle. Hetkisen kuluttua paikalla vallitsi hiljaisuus eikä missään
näkynyt jälkeäkään äskeisistä murhenäytelmistä. Vain nuo
pari valkoista varista istuskelivat yhä tupakki hampaissaan
läheisessä pystyyn kuivaneessa alkemistin takissa ihmetellen tällä
kertaa kaiken muuttumista
