sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Luonnon hulmuavassa helmassa


Kesäkurpitsa Kaunonen, linnunpelätti luojansa armottomasta armosta, istuskeli laajalla laakealla juustosiivulla raapien karvaisia vihreitä sääriään. Raaka tuuli silpoi ympärillä olevia kuusia heitellen niiden punaisia kukkasia kurpitsan kutreille. Kelmeää valoa ympärilleen suitsuttava pyöreä neonvaloputki kuin ilkkuen kiersi valosuihkunsa syrjään kurpitsan kohdalla jättäen sen synkeään auringonvaloon.
Pari valkoista varista istuskeli tupakki hampaissaan läheisessä pystyyn kuivaneessa alkemistin takissa tutkiskellen suurennuslasin läpi laitumella käyskentelevää täplikästä norsua turisten samalla mietteliäinä ihmetellen mikä ihmeen koppakuoriainen tuokin oikein oli.
Turpeiden varjosta kömpi esiin olio joka näytti ihan sarvikuonokkaalta paitsi että sen selässä näytti olevan sinko jolla se täräytti täplikkään norsun nurin. Suolisti sen kätevästi kynäveitsellään ja tunki paloittelemansa lihat siniseen muovikassiin poistuen paikalta jättäen luut varpusten ja muiden petolintujen murskattavaksi.
Tyylikkäässä tuulipuvussa saapui paikalle kirahvi. Kaula solmussa siksi, että oli vähän erehtynyt kravatin ja kaulan suhteen. Se katseli ylhäisestä yksinäisyydestään alas maan kamaralle. Huomasi samassa kesäkurpitsa Kaunosen jolta tempaisi juuston alta makoisiin suihinsa. Siinä sivussa myös kesäkurpitsa hävisi näkyvästä maailmankaikkeudesta suoliston syövereihin tullakseen jossain vaiheessa jälleen esille muotoaan täysin muuttaneena.
Sivustalla punaisen verhon takana supisivat pari supikoiraa toisilleen politiikkaa puhellen. Jo verhosta voi päätellä mitä aatetta siellä ylistettiin. Verhon reiästä heitä seurasi lihaksikas simpanssi naama värjättynä savella parin panosvyön roikkuessa hartioilla. Häntä kutsuttiin Xamboksi koska Rambo nimi oli jo patentoitu elokuvatuotannon palvelukseen. Hypistellen kourissaan kahta konekivääriä hän syöksyi esiin ja suolasi sopulit siihen paikkaan. Suolasi siksi, koska ei ollut saanut kaupasta muuta kuin suolapanoksia panosten ostoluvan puutteen vuoksi. Moitiskellen itseään liikasuolauksesta Xambo jätti ylisuolatut ruhot jälkeensä ja poistui takavasemmalle kevein tanssiaskelin.
Kirahvikin poistui paikalta paukkeen hiukan säikäyttämänä kevyttä kiitolaukkaa päinvastaiseen suuntaan hiukan omituisesti epävarmoin askelin. Ilmeisesti ei suuntavaisto ja tasapainoelimet oikein toimineet kaulasolmun vuoksi, mutta se kuitenkin selvisi turvaan kaadettuaan pari avustuslastissa olevaa rekkaa ja panssariajoneuvon joka oli juuri valmistautumassa avustuslähetysten evakuointiin omiin tarkoituksiinsa.
Tuuli nousi ja pyyhkäisi luonnon hulmuavassa helmassa tapahtuneet tapahtumat pois tästä tietoisuuden totisesta historiikista peittäen kaiken sumuna leviävän hiekan alle. Hetkisen kuluttua paikalla vallitsi hiljaisuus eikä missään näkynyt jälkeäkään äskeisistä murhenäytelmistä. Vain nuo pari valkoista varista istuskelivat yhä tupakki hampaissaan läheisessä pystyyn kuivaneessa alkemistin takissa ihmetellen tällä kertaa kaiken muuttumista