Viileä tuulenhenkäys vilvoitti hiukan nahkoihin verhoutuneen partaisen miehen ihoa, Noita synkeitä, ahavoituneita, uurteisa, lähestulkoon parkkiintuneita kasvoja. Ilmeetömästi, melkeinpä hajamielisesti mies haroi partaansa kiroten mielessään kaikki syöpäläiset ja niiden sukulaiset, jotka hänen hiuksiinsa ja partaansa olivat kotinsa perustaneet.
Hän nousi kiveltä jolla oli istunut, venytteli itseään ja katsoi alhaalla kimmeltäen aaltoilevaan veteen. Jaksaisikohan kivuta rinnettä alas ja aiheuttaa syöpäläislle pakokauhun viruttamalla rinnuksilla takkuisena kasana roikkuvan partansa ja puoleen selkään ulottuvan, yhtä takkuisen hiuskuontalonsa. Mies käännähti kohden taivaanrantaa siristäen silmiään tarkentaakseen katsettaan. Hän tarkasteli ympärillään olevia saaria.
Ei mitään hälyttävää, hän tuumaili parannellen edessään olevaa parin miehen korkuista puukasaa. Hän oli viettänyt täällä saaren korkeimmalla paikalla nyt neljä auringonkiertoa, kuusi olisi vielä jäljellä ennen vuoron vaihtoa. Yksin tällä saarella joka levittäytyi vihantana hänen ympärillään.
Alhaalla niityllä näytti pari hirveä käyskentelevän rauhallisesti päivän kuumuudessa. Mahtoivatkohan hakea viileämpää paikkaa johon voisivat kellahtaa vilvoittelemaan, vai olivatko matkalla meren rantaan kostuttaakseen nahkaansa viileässä vedessä. Lokkien kirkuna kantautui meren yltä niiden huudellessaan toisilleen kalaparvien sijainteja. Rusakotkin olivat vetätyneet varjoihin pensaiden alle tuijotellen sieltä yksinäisen miekkosen touhuiluja.
Miehen suolisto ei tällä hetkellä huomautellut nälästä ja niinpä hirvet ja rusakot saivat olla rauhassa. Tosin hän rekisteröi vastaisen varalle mieleensä mihin suuntaan hirvet olivat matkalla. Aina kannatti painaa muistiin mihin ruoka kuljeskeli. Kun ei aina tiennyt varmaksi oliko ruokalähetys tulossa ajoissa joen yläjuoksulla sijaitsevasta asutuskeskuksesta.
Mies istahti takaisin kivelle tarkistaen jousensa ja nuolensa sekä huotrasta vetäisemänsä miekan kunnon. Tyytyväisesti murahtaen hän työnsi miekan huotraan sekä kohensi vielä hieman vieressään olevan kirveen asentoa. Hän luopui vastenmielisestä pesuajatuksesta vedoten alas ja takaisin ylös kapuamisen tuottamaan vaivaan ajatellen, että juuri viime kesänähän hän oli peseytynyt. Mitä sitä nyt aina itseään liottamaan. Sikistyyhän siinä jo nahkakin sellaisessa.
Kumartuessaan kaivelemaan leivän kannikkaa ja savustettua lihanpalaa olkapussista, jonka oli sijoittanut viereensä hän vilkaisi kettua, joka oli saapunut uteliaana kytikselle puskan taakse. Vaisu hymy levisi parran piilossa oleviin suupieliin hänen leikatessaan puukolla lihakimpaletta. Rauhallisesti miekkonen heitti lihanpalan kettua kohti joka säikähtäen peruutti puskan taakse. Koska ei mitään muuta hälyttävää tapahtunut ketun pää tuli lihan hajun houkuttelemana taas esille. Se kyttäili miestä ja hiipi varovaisesti kaula pitkänä ja silmät naulittuna mieheen lihanpalan luo ja nappasi sen suuhunsa painellen takaisin puskan taakse.
Seuraten ketun touhuja miekkonen alkoi syödä ja joi nahkaleilistä vettä palan painikkeeksi. Syödessään hän kuitenkin valppaasti seurasi muita saaria kuin jotain etsien. Hänellä oli jollain selittämättömällä tavalla levoton olo. Sitä varten oli alkanut syödäkin, rauhoittaakseen mieltään. Kun mitään ei tapahtunut hän ojentautui syötyään risumajaan ruokalevolle. Oikeammin se oli jonkilainen rakennelma jota nykyisin voisi kutsua laavuksi, joka oli rakennettu pensainen juurelle niin ettei sitä mereltä päin huomannut lainkaan, mutta sieltä oli esteetön näköala ulkosaaristoon.
Äkkiä hän terästi katsettaan jälleen. Kaukaa ulkosaarelta alkoi nousta savuvana, joka kohta leimahti isoksi savuavaksi kokoksi. Mies nousi istumaan ja tuijotti savuvanaa joka kohta kohta sai seurakseen toisen toiselta saarelta ja sitten kolmannen. Kohta koko saariston läpi kulkeva reitti oli reunustettu sieltä täältä savuavilla roihuilla.
Mies huokaisi. Tätä se selittämätön levottomuus oli merkinnyt. Olikohan hänessä jotain noidan vikaa kun oli tämän ennustanut. Hän kasasi kuivia risuja työntäen ne puukasan alla olevaan koloon. Niiden mukaan erittäin kuivaa sammalta jota oli varastoitu puukasan viereen parafiinilla kyllästetyn kankaan sisään. Kun hän oli saanut kaiken valmiiksi hän iski laukusta kaivamilla tuluksilla tulta sammaleeseen. Muutaman iskun jälkeen tulikivistä lennähti tarpeeksi kova kipinä jotta sammal alkoi kyteä. Mies puhalsi kytevään sammaleeseen kunnes liekit leimahtivat ja sytyttivät sammaleen ilmiliekkeihin. Hetken kuluttua risut syttyivät ja puukasa alkoi savuten loimottaa merkkitulta seuraavalle merkinantotulelle saakka. Mies kääntyi mannerta kohti ja odotteli. Seuraavan tulen sytyttyä hän alkoi pakata tavaroitaan ja harkita lähtöä alas rantaan veneelle.
Kuitenkin hän kääntyi vielä katsomaan ulkomerta kohden ja näki siellä neljä isoa purjelaivaa saapuvan ja aivan kuin ne olisivat taiotut niiden mukana saapui tuuli. Tuuli, joka kiidätti laivoja kohden hänen vartiopaikkaansa ja hänen takanaan olevaa joensuistoa josta päästiin kylään. Hän seurasi huolestuneena laivojen vauhtia arvioiden samalla mahtaakohan ehtiä ennen niitä mantereelle.
Kuitenkin hän päätti yrittää ja alkoi kivuta rinnettä alas. Kuinka ollakkaan miehen sytytellessä puukasaa oli hänen huomaamattaan saaren rantaan saapunut laivojen edellä tiedusteluvene, joka oli kulkenut paljon nopeammin kuin laivat. Se oli rantautunut vähän kaemmas ja siitä oli merkkisavua kohden alkanut lähestyä kolme jousimiestä. He huomasivat alas laskeutuvan vartiotulen sytyttäjän ja piiloutuivat puiden suojaan asettaen nuolet valmiiksi jousiinsa.
Vartiomies laskeutui rinnettä varovasti ja pälyili ympärilleen levottomana. Hänellä oli jälleen pahaenteinen olo, kuin joku olisi seurannut häntä. Ketään ei kuitenkaan ollut näkyvillä ja hän meni varovaisesti veneelleen. Heitti tavaransa veneeseen ja alkoi työntää venettä vesille.
Viimeinen mitä mies tajusi oli kolme rajua iskua jotka osuivat hänen selkäänsä ja hän tuupertui kasvoilleen rantaveteen veneen lipuessa ulommas ajelehtimaan. Auringon kirkas kajo loi omituisia valoefektejä rannan kirkkaaseen veteen sen värjäytyessä punaiseksi.
