Vastaanotossa

– Tere, sanoi harmaapartainen mies lähestyen aulassa olevaa vastaanoton tiskiä.

– Hyvää päivää, sanoi tiskin takaa hemaiseva neitonen päässään korvalappu-mikrofoni yhdistelmä, – Mitenkäs voin auttaa?

– Tuota valesmanni Mustapää haluais pikasest eli het audienssi tohtori Siiderikaffel, sanoi harmaapartainen sukien leukapartaansa ja tuijottaen vastaaottotytön kaula-aukkoa siinä määrin kiinteästi, että tyttö vaistomaisesti koetti oliko koltun napit kiinni.

– Siis vallesmanni Mustapää..., aloitti tyttö.

– Ei ku valesmanni. Vale ja s ihan kuten vale kirjotettais monikossa enklanni kiälel, harmaapartainen oikaisi nostamatta katsettaan kaula-aukosta.

– Mikä tällainen nimike on? Neitokainen kysyi jo hiukan häkeltyen.

– Mää otin tommosen nimikkeen ku mää olen kroonine valehtelija, Harmaapartainen selosti.

– Hmm. ja mikä on herra Mustapään etunimi? kysyi neitonen toivoen pikkuhiljaa olevansa jossain muualla. Ainakin jossain jossa ei joutuisi tuon tuijotuksen kohteeksi.

– Ö, vastasi harmaapartainen hieman vaisusti.

– Siis Ö ja mitä muuta? neitokainen kysyi.

– Ei muuta valitettavast, harmaapartainen huokaisi.

– Mitenkä teillä voi olla tuollainen etunimi? kysyi tyttö kiinnostuneena.

– No ku kastees pappi kysys mikä pojal nimeks ni isäukko ehti sannoo vaa öö enneku se sammu. Ol meinaa juhlinu ristiäissi etukätte kavereittes kans vähä rankimma mukka.

– Eihän tämä voi mitään edes tarkoittaa, ihmetteli neitokainen.

– Kyl se vaa tarkottaa. Se o saari ruattiks, harmaapartainen sanoi, – Osaaks neiti käänttä tän vanhan hokeman ruattiks. Saari, saari, heinäsaari, heinäsaaren neito.

– Ö, ö, hö ö, hö ö mö, käänsi tyttö ja alkoi hihitellä.

– Just, nii mäki olin muistelevinas, et noi se men, Harmaapartane virnist.

– Kenelle taas olittekaan menossa? neitonen sanoi saadessaan naurunsa tukahdutettua.

– Em mää ol kenelkä menos. Mää vast tiarustele pääseks mää, harmaapartainen oikaisi.

– Just just, ja kenellekkä olitte pyrkimässä, neitonen kohotti katseensa tietokoneen ruudulta huomaten taas tuon kiinteän tuijotuksen ja alkoi pikkuhiljaa punastua

– Tohtori Siiderikaffel, harmaapartainen sai vihdoin katseensa irti rintamuksesta.

– Siiderikaffel? Ai, tarkoitatte varmaan Syderkoffia. Katsotaan koska olisi seuraava vapaa aika, tyttö totesi näpytellen konettaan.

– Tänäpä ja tiätyst just ny ku kerra mää ole jo tääl, mut mialuummi jo eile ni mun ei tarttis nyt olla tääl, harmaapartainen esitti toivomuksensa.

– Seuraava vapaa aika olisi kolmen viikon päästä, neitonen totesi kommentoimatta harmaapartaisen toivetta. – Mikähän vaiva teillä olisi?

– Vaivaa, Ei mua mikkää vaivaa, paitsi noi, harmaapartainen sanoi osoittaen vaivihkaa neitokaisen rintamusta.

– Tuota, miksi te sitten haluatte Syderkoffin puheille? Ja miksi te tuijotatte minun rintojani? neitonen alkoi tuohtua, koska salissa oli aika monta asiakasta odottamassa vuoroaan.

– Mää olisi vaa halunnu tohtorilt vakuutustiatoi ku mää peruuti mun kuarmuri sen audin pääl. Tais men lunastuskunto koko hiano peli. Meinaa et men tuulilassi ast kassa, Mut antta ol sit jollei tohtori saa häiritä, harmaapartainen sanoi rauhallisesti kääntyen lähteäkseen.

– Hei, hei, älkäähän nyt menkö. Minä soitan tohtorille, odottakaa hetki, tyttö hätääntyi hapuillen puhelinta. – Saanko kysyä mikä minun rinnuksessani on häiritsevää?

– No, se ku sul ei ilmeisest ol rintsikoi olleska ja olet ilmeisest nostanu jottai pölyst. Noi näperöt näkyvä nii houkuttelevast puvu läpitte, totesi harmaapartainen virnistäen.

– Tohtori tulee ihan kohta, tyttö sanoi yrittäen katsoa peilin kautta missä oli polyä. – Eihän niissä ole pölyä.

– Ei tiäteskä, mut sainpas sun kohottama ne näkyvii. Sitäpaitti ei sen tohtori auto kasas ol, määhä sanosi et mää ole valesmanni, harmaapartainen sanoi häipyen vikkelästi ulos.

Palautteist aprikoittu

Mää ole noit arvostelui selannu ja ihmetelly miks ihmees kaik tai ainaski suur osa tuntuva oleva sitä miält et mää ole joteski tai ainaski jolla taval huumor-veikko. Em mää iha tommosse yhry, enkä kyl täs iäs enä pal mihinkä muuhunka. Jos mua vois joksiki luakitta ni ei ainaska humoristiks, ehkäpä ironistiks, vaikkem mää semmostka sanaa taas oikke tajunnu, mut ei se nii tarkka ol vaikkem mää mittä tajuiska ja o se hiano sana kummiski.Onha mua sanottu joskus muinoi irealistikski ja surrealistikski. Mitähä se surrealisti mahta ol? Onk se sama ku suur-realisti, mut semmone mää e ainaska ol. Mää ole ain vähä ollu semmone, et päivä kerrallas sitä täs taaperreta tul sit ette mitä millonki ja eikä se mittä vaik ei tuliska. Ei se nii pal hetkauta. Aurinko nousee huamennaki ja näkyyki jollei ol pilvist.

Määhä ole totine ja vakavamiäline otus, iha ku joku zompi woodoo keimeis. Siälhä ne vaa seisova – ainaski filmeis - ja toljottava mittä puhumat, totisina ku Lotila akka par viikko sen jälkke ku pellot men tulipalos ja isäntä naapuri flika kans kaupunkki jättäe maat ja mannus sekä akkas ja pual tusina jälkeläisiäs. Vaikkei siit kyl ol mittä takei et ne ol just sen isännä aikaasaanokssi, on ne sen verra eri näkössi. Muutama näyttävä iha tolt tän kylä entiselt posteljoonilki ja yks o iha ku nykyne nimismiäs. Mut se ei sit taas kuulu yhtikäs tähä juttusse, vaik nii se taitta ol et vanhaki ny sekko ku pääse vähä kostuttama siämenpatukkaas nuare neitose elämävette. Nii ettei se mikkä ihme ol vaik se isäntä läks muil mail viarahil kireitte farkkuje ja muunki kiriä peräs.

Mut ei mun tommossi pitäny praakata. En tiä mikä munsse nykki men. Iha vaa mun pit ihmetel tätä kuva minkä ihmise ova munst ittelles luane. Tiätty siihe voi osaks ol seki syynä et tääl o tommossi luavi tyyppei, ni ne voiva luara ittelles kaikemaailmassi kuvitelmi ja luannehrintoi.

Eikä mul sitäpaitti ol mikkä kauhia sanavarastoka, mää vaa taira ol semmone ku tykkä vähä väännel kuvi vähä uutte uskosse ja myäs sanoiki niinku Juankoskelt Tampereel eksyny eresmenny ystäväniki. Se ain tykkäs tommosist sanaleikeist mikkä voi ymmärttä monel taval. Semmossi se pakkas viljelemä ain enne keikkaaski, mut ne ol sen surkiast päättynyt elämää ne.

Mää vaa pakka tekemä semmottis, et ku tule ette tianne ettei tiär kui sen sanois, ni aleta vääntelemä ja kääntelemä sitä sana miälessäs, jollei mikkä väännöskä sovi ni sit tartte fundeerat joku sama assia tarkottava toine sana ja semmottis niit sit syntty. Ain ei kyl millä onnistu sopivi sanoi keksimä, mut sit vaa pyyhkästä tekti huit helkkari ja tehrä jotta muut. Kyl munki varma tarttis ruvet lukema, ni sanavarastoki tulis monipualisemmaks, mut ku mää ole nykysi nii huano lukema mittä, et jo käyttöohjekirjaseski o liia pal lukemist meikäläisel. Sitäpaitti siihe tartte paneutu oike ajatuksel ja se o jo liikka vaarittu se, meinaa ajattelemine. Se ku o nii tyäläst ja mää ku ole ain viaroksuni kaikke mis o eres sana osana tommone kirjaiyhristelmä ku tyä. Hyi kauhhia, nykki tul melkke hiki pintasse ku kirjotti tommose sana.

Jottai allergia tapast se varma kyl o, vaikkei lääkärikä siihe joskus muinoi uskonu ku se kyseli kaikellaist muutaki mult. Kute, onks mul viina ongelma? Mää vastasi siihe, et ei se ongelma ol eikä ol ollukka, ain ole saanu sitä ku olen halunnu. Se yrit sit selittä, et viina o viisaste juama. Mää siihe, et sitä varte mää ole sitä yrittäny käyttääkki, välil joka päiväki, enkä ol kyl mittä muutokssi huamannu, jote taita ol iha pötypuhet koko homma ja onks mun aivotoiminnas jotta häikkä.

Se ei kyl oikke pitäny niist vastauksist ja huamatessas tupakkiaski mun rintataskus se rupes siit jankuttama, et tupakointi kyl tappa munt iha varma. No, mää kysysi pystyyks se toristama ettem mää kuale jos mää lopeta tupakoimise. Se meinas käristä hermos ja vänkäs ettei semmost voi kirjotta, mut hän voi kyl vakuutta et tupakka o hitaast vaikuttava myrrkky. Siihe mää huamauti, et ei mul ol mikkä kiire kuallakka. Se alko epäilyttäväst punottama ja alko lopetella tutkimuksias ohjate vähä kakistelle munt ulos ja ilmot et tutkimustulos tule sit postis myähemmi kotti.

No mää kävi siin tutkimuste päätteeks vessas puristamas vähä kuivast kepist vettä ja meninki sit

kaikkie sääntöje vastasest takaovest ulos, mul ku ol auto siäl takapiha pualel. Mennessäin mää morjesti siin tupakkipaikal savupilve keskel häämöttävä tohtorii, joka just ol paasannu mul tupaka vaarallisuurest. Sil ol jo vähä punotus naamalt laskenu ku se siäl sauhutteli ku viimest päivä ja vähä vaivautune näkösenä yrit piilotta kessuas kämmenees. Mää vaa virnisti ja huamauti, et ei näy sullaka oleva kiiru kualla, joho se vaa naurahti ja yrit vakuutta, et hän onki ollu jo lakos pari vuat mut nyt kyl tartti hermosavut. Mul ol kuulemma jotta osuut assia. Sitä mää en kyl oikke men allekirjottama, mut vetäkö siit sit kuki omat päätelmäs. Varsinki toi hermoheikkoutte altis tohtori.

Mul kyl tul ny miäle olenks mää kirjottanu täst ennenki, mut ei kai siin mittä. Kertaus o opintoje äiti. Sitä varte ei kannat mennä ainaska vanhemmal iäl yhte opettajattare kans. Se meinaan otta vanhemmite pumpu pääl, ku ain sänkys kuule, et otetaanpas alust uurestas. Seki voi ruvet iha tyält maistuma ja sit kyl mennä jo hakoteil siin hommas.

Ei mut kyl ny tartte tää lopetta taik täst tule nii pitkä stoori ettei sitä jaksa kukka tavat, varsinka ne ku ei ossa tätä murret, eikä kyl ussemmat turkulaisekka, mikä kyl mua suurest ihmetyttä. Niil tänki lukemine saatta jo tunttu tyält.