keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Työpahoinvointia


Mielenkiintoista. Katselin työpahoinvointi-ilta keskustelua. Nuorten näkökulma työhön oli mielenkiintoinen. Työpaikassa pitää olla kivaa ja siellä pitää saada tehdä sitä mitä haluaa. Ei oikein mene järkeen. Kyllä se on niin kuin vanha sananlasku sanoo "jos työ olisi herkkua niin herrat sitä tekisi". Kukahan sen palkan maksaisi ja miten esimerkiksi suuressa tehtaassa liukuhihnalla sujuisi työ ja tuottavuus.
Tai eihän se enää olekkaan tärkeää. Kaikkihan tehdään jo muutenkin Aasiassa, suurin osa Kiinassa. Se on vähän sama ajattelutapa kuin se, että mihin lehmiä tarvitaan, maitoahan saa kaupasta tetrassa.
Se on vähän niinkuin se, että nuoret jonottavat tullakseen idolsiksi. Kuinkahan suu pannaan jos sen voittaa ja joutuu siihen oravanpyörään. He ilmeisesti luulevat, että se työ on vaan sitä että mennään lavalle ja lauletaan muutama laulu ja pidetään hauskaa. Se on sitten siinä ja piste. Ei se ihan niin ole. Siitä puuttuu nämä lukemattomat harjoitustunnit, työaika joka on ehkä alussa klo. 20 - 02 ja roudaukset siihen päälle. Vasta kun on joku nimekkäämpi voi lauleskella klo. 23 - 01, muttei niilläkään työpäivä siihen lopu. Siksi noilla aloilla on huume- ja alkoholiongelmia. Stressi on valtava ja sen vähentämiseksi käytetään päihteitä. Nukutaan keikkabussissa välimatkoilla keikkapaikalta toiseen se mikä ehditään. Siinä välissä sitten vielä tehdään studiolla levytyksiä, että ruusuista on. Vai kuinka?
Otetaan toisena esimerkkinä omaishoitajan työ. Se on työ josta ei saa varsinaista palkkaa, mutta työtä kyllä riittää. Kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa ja ruokatunnit päälle. Se on varsinaista työtä vuorotta. Eikä kukaan tule kysymään onko se hauskaa. Onko hauskaa työnnellä tai vedellä pyörätuolia kelillä kuin kelillä. Oli sitten kymmenkunta senttiä kuraa tai parikymmentä senttiä lunta, hillitön helle tai pureva pakkanen, kuoppainen ylämäki tai jyrkkä alamäki. Kun on paikasta a mentävä paikkaan b se mennään, eikä ruikuteta että "mulla ei ole nyt hauskaa". Siinä vaikka verta syljetään ja mennään kuten rintamalla aikoinaan. Samoin kun vaihtelee sairaalle vaippoja, koska hän ei syystä tai toisesta pääse kämään vessassa tai ei pysty tuntemaan milloin vaippoihin tulee jotain, ei sitä sovi jättää kesken oli siellä vaipoissa sitten mitä tahansa tervehdyksiä vastassa vaan sillä perusteella, että "tää nyt ei ole hauskaa". Siitä tosin saa pientä korvausta jos kunnalla sattuu olemaan määrärahoja, jollei niin sitten ei. Vapaapäiviäkin kertyy jopa kolme kuukaudessa, se saako niitä pidettyä onkin sitten ihan eri juttu. Sanoo laki sitten mitä tahansa.
Monessa työpaikassa (oman kokemukseni mukaan useimmissa) on tuohon työhön verrattuna vähän pahuksen hauskaa. Suorastaan ruhtinaallista. Painetaan hommia jotka määrätään kahdeksan tuntia päivässä ja piste. Kellokortin tai mikä nykyisin sen tilalla onkin, leimaamisen jälkeen ollaan vapaana tekemään mitä huvittaa. Se että stressaantuuko siitä on paljolti kiinni omasta asenteesta.
Jos joku nyt ajattelee, että siinä taas kirjoittaa joku joka ei tiedä työelämästä tuon taivaallista, hän on hakoteillä. Olen elämäni aikana ollut töissä kolmessakymmenessäkolmessa työpaikassa, niistä muutama ns. reppufirmakin, joten luulisin olevani perehtynyt työelämään. Sen lisäksi on ollut muutama yrityskin, joten siltäkin kantilta on tullut elämää katsottua.
Työstä puuttuu nykyisin se työpaikan yhteishenki. Eläköö EU ja vapaa markkinatalous, joka on tuonut tällaisen ajattelun tänne peräpohjolaankin. Ennen oltiin koko porukka työpaikalla yhtä ja hommat sujui. Välillä jopa oli hauskaakin. Työpäivän päätteeksi saatettiin yhdessä mennä johonkin harrastukseen tai kaljalle. Siellä ei enää työasioita puhuttu vaan kaikenlaista muuta. Parannettiin jopa maailmaakin, ainakin muutaman tuopin jälkeen. Tämä tällainen puuttuu nykyelämästä tyystin. Ehkä jossain työpaikassa, jossa kaikki alkavat olla eläkeiän kalkkiviivoilla tällaista vielä löytyy.
Kaikki kilpailevat toistensa kanssa, eikä niin kuin ennen puhalleta yhteen hiileen. Ehkä se on kielletty paloturvallisuuden takia. Surkea tilanne, mutta kuitenkin niin tosi.

Ei kommentteja: