Vähä muisteluit mennesyyrest

Kuuskytluvul ol paljo mälsää ja paljo myäs vänkääki. Vänkää ol et sillo tul rautalanka ja viäl Beatleski ja Rollarikki. Määki hommasi eka levari ja sit levyiki. Rokkarolli ja rautlanka. Elvikse rokki soi ja Jailhausi levy tul nii ohkaseks ettei siit kuulunu oikke muut ku suhina. Käytii Uitu laval kuuntelemas rautalankabändei ruattimaalt ja kyl noit suamalaissiki. Siäl kävi muummuas Jan Rohde and The Adventurers verättämäs letkajenkkajonoi. Mää sai sillo rautalankakuumee ja osti ekan kitaraniki osamksul tiätty. Tais olla sillo vuas 1962. Sillo sai osta liikkeist tavara osamaksul ilma et siin ol joku rahotusfirma sekoilemas joukos. Sit sitä tahkotti kaikemaailmassi ottei ja soololurituksi sormet veril. Oltti olevanas nii hyvii et oksa pois, kunnes kuulti levylt Spotnicksi soittava ja Shadowsi. Eihä sitä osannu viäl mittä. Sit yritetti viäl kovemmi, mutku mun sorme ei millä taipunu nii nopeissi liikkeissi, ni sit seki opiskelu jäi sit taka-alal enimmäkse. Sej jäkke mul jäi toi soittelu vaa harrastuspohjal ja mää soitteli vaa iha omaks huviks. Keskittysi enemmänki toho piirtämise. Mut silti jokku munt muistava tommosena vähä niinku kylähulluna, jok vaeltel ain välil kesäsi mettis kitarapussi seljäs ja lehtiö kainalos. Talvisi munt kyl ain löys luistikentält pelaamast kiakko. Mää autteli siäl kyl vakseiki lanailema ja jääryttämäänki. Kenttä ol iha meirä tonti viäres, jote ei ollu mikkä ihme et mää oli siäl ain ku vaa ol vapaat. Me luatii yhre vaksi kans uus tapa jääryttääkki, mikä sit mun piti opetta ain uusil vakseil vuarest toisse. En tiä kui siäl nykysi jäärytettä. Säiliöautol varmaa.Eikä kyl varmaa tul semmost tasasuut jäähä millää ku me saatii sillo käsipelil.
Aletti kasvattama hiuksi, nii et sitt ol ain vähä kismaaki vanhempie kans. Niire miälest ku pojil ei sopinu tommose flikkoje tuka olleska, mut kyl ne siihe sit sopeutusiva. Se ol vähä semmost väsytystaistelu. Enkä mää ol niist hiuksist päässy viäläkä. Tosi o, et ne o kyl nykysi huamattavast piremmäk ku sillo. Sillo ol kyl iha kauhhia, jos niskatukka ol kaulukse pääl. Nykysi se o melkke vyätäsil. Mut ku o jo näi vanha ja harmaapäine ni siit ei just kukka enä uskal huamautta mittä. Kyl täst vanhuurestki o jotta appu joiski assiois. Ny sitä vaa katota, et se o mul eräälaine tavaramerkki. Voira ain sanno, jos joku kysy et kuka semmone Api o, et se o se vanha äijä Pikisaarest mil o miälettömä pitkä tukka, eks tiärä?.
Se o muute aika metka juttu, et se vanhemp polvi, mikä sillo paheksus nii pirust mun toilauksi, ei enä paheksu ollenska. Juttu o kiärtäny siäl entisil kotipaikoilki nii pal, et ne tiätä et mää ole joku taiteilijaplanttu, ja se selittä kaike ja anteeksantta kaik nuaruure kohelluksekki. Ny neki jokka kattos sillo iha kiaroo mun touhui, ova ny nii tuttavallissi ja kyselevä kuulumissiki ku näkevä. Ne harva jokka o lastens tai lastelastens opastuksel pässe tutustuma tiatsikka ja nettiinki ova käyne kattelemas mun kotisivui ja tiätävä kuulemma iha hyvi mitä mää touhuu nykysi ja viittivä semmost seuratakki. Ilmeisest muns ol jo sillo jotta erikoist, vaikkem mää semmost itte huamannukka. Omituisuuksi ain näytetä seuraava.
Kyl se nii o, vai kui?